Avaa maksuton asiakkuus ja käy kauppaa Traderin parhaassa hintaluokassa (alk. 0,03% min 3 €) jopa 2 kuukautta. Aloita nyt »

Yritän identifioida muutamia
kaupankäyntipaikkoja ja satsata näihin 

Virheistä oppii myös kirittäjä

Haasteen ensimmäinen kuukausi oli pettymys, mutta opettavainen sellainen. Marraskuun aikana kirittäjän roolissa minun on laitettava jäitä hattuun, ja muutettava strategiaani rauhalliseksi.

Edellisessä Traderace-blogissani puhuin todennäköisyyksistä voittaa markkinat lyhyellä aikavälillä. Totesin, että omat lähtökohtani eivät olleet kovin hyvät yrittäessäni muuttaa oman kärsivällisen sijoitusfilosofiani täysin toiseen laitaan, riskipitoiseksi lyhyen aikavälin kaupankäyntistrategiaksi. Ensimmäisen kuukauden suoritukseni on ollut lievästi sanottuna pettymys. Samalla jakso on kuitenkin ollut todella opettavainen ja vahvistaa entisestään niitä empiirisiä havaintoja markkinoiden tehokkuudesta, joita olen itse ollut tutkimuspuolella todistamassa. Mitä lyhyempään kaupankäyntiperiodiin ja likvidimpiin instrumentteihin mennään, sitä enemmän markkinoiden liikkeitä ohjailevat tehokkaat koneoppineet kaupankäyntialgoritmit.

Mutta palataan hieman viime kuukauden tapahtumiin, ja siihen miten ajattelin jatkaa tästä eteenpäin. Ensimmäinen havainto itselläni oli se, että aloitussummana kisassa käyttämäni 10t€ on auttamatta liian pieni, kun käytössäni on ainoastaan listatut ns. makrofutuurit. Esimerkiksi käyttämäni Saksan 10v korkofutuurin nimellisarvo on tällä hetkellä noin 170t€, eli 10t€ tappion tekemiseen riittää 1kpl positiolla kuuden prosentin liike instrumentin arvossa. Melkein vastaava liike tapahtui kahteen kertaan tämän vuoden heinäkuusta syyskuuhun. Yhdessä kultafutuurissa taas kesällä tapahtunut nousuliike olisi johtanut noin 20t€ tappioihin. Silloin kun vipu on lähtökohtaisesti näin suuri, niin hajautushyöty kääntyy itseään vastaan. Toisin sanoen yksi mädäntyvä positio voi pyyhkäistä helposti koko sijoitetun pääoman.

Strategiaa on aina pakko muokata asetettujen reunaehtojen mukaan, joten päätin tihentää entisestään kaupankäyntifrekvenssiä asettamalla melkein aina tappiorajoja (ns. stop-loss) positioille. Kauppoja olen tehnyt aika tasaisesti noin 5 kpl päivävauhtia ja pääsääntöisesti osake- ja korkojohdannaisilla. Taustaoletukseni, jotka reflektoin myös ihan ensimmäisiin positioihin, olivat:

  • Markkinat olisivat kypsiä korjausliikkeelle, mutta niin, että pitkät korot voisivat jopa korjata ylös.
  • Positioita kannattaisi lisätä korjausliikkeen alussa  volatiliteetin lisääntyminen johtaisi lisämyynteihin.
  • Markkinat ylilyövät nykyisessä likviditeettiympäristössä helposti (mitä seuraa ns. reversal) ja lokakuun alun ”ISM-paniikki” oli hyvä osoitus tästä. Tämän liikkeen sainkin vielä treidattua kohtuullisen hyvin.

Jälkikäteen katsottuna yksi taustaoletukseni, eli pitkien korkojen nousu, oli täysin oikeassa. Kaikki muut menivätkin sitten pieleen. Tähän yhdistettynä kaupankäyntistrategiani (stop-loss herkkä + positioiden kumulointi) on johtanut hyvin tasaisiin tappioihin läpi kuukauden. Ironista on, että aloituspositioni eli ’Short Saksan 10v’ ja ’Short Euroopan osakkeet’ olisi johtanut salkulle noin +30% tuottoon, jos olisin jättänyt kaupankäynnin sikseen. Varsinkin Saksan 10v voimakas hintaheilunta johti pienillä pääomillani siihen, että positioni stopattiin hyvin systemaattisesti tappiolla ulos. Tilastollisesti lokakuu näyttää seuraavalta:

  • Tappiollisia kauppoja 60% (surkea tulos, mutta stoppareiden takia odotetulla puolella)
  • Keskimääräiset tappiot 40% suurempia kuin keskimääräiset voitot (pitäisi olla reippaasti toiseen laitaan)

Entä tästä eteenpäin, kun pääomatkin on käytännössä syöty? Tähän sopii Albert Einsteinin kaksi unohtumatonta lausetta: ”A person who never made a mistake tried anything new” ja “Insanity is doing the same thing over and over and expecting a different result”.

Koska en ole virallinen kilpailija niin ajattelin pääomien puutteesta huolimatta jatkaa kirittämistä tililläni, mutta huomattavasti rauhallisemmalla strategialla. Joudun käyttämään tähän vakuuksia toiselta tililtä, mutta tuomareilla on tuskin tähän mitään sanottavaa. Tiheän kaupankäynnin sijaan yritän identifioida kuukauden sisältä muutamia mahdollisimman hyviä kaupankäyntipaikkoja ja satsata näihin kunnolla. Aikavälin ollessa näinkin lyhyt, en usko, että todennäköisyydet tässäkään ovat kovin hyvin puolellani, jos katsoo vaikka parhaimpien vipurahastojen tuottojen heiluntaa kuukaudesta toiseen. Pyrin raportoimaan positioita konkreettisesti Twitterissä ja päivittelen vielä kuukauden puolessa välissä tuntemuksia uudesta lähestymistavasta.

May the force be with me!

Traderace | Jens Kyllönen | Ninni Myllyoja | Jarmo Friman