Loppu tuli, mutta kuka voitti?
Tuomariston kootut perustelut
Tuomariston kootut perustelut
Traderace-kisan seuraajat ovat saaneet uniikin mahdollisuuden kurkistaa kolmen erilaisen sijoittajan pään sisään. Myös tuomareiden mielestä kisan mielenkiintoisin anti ei ollut tuloskäyrien liikahtelu suuntaan tai toiseen, vaan miten ja miksi se on syntynyt. Näitä samoja seikkoja he myös pohtivat kilpailun voittajaa päättäessään.
Kilpailijat itse olivat pohtineet kirjoituksissaan, kuinka kilpailutilanne vaikuttaa heidän suoriutumiseensa. Pääosin heillä oli aikomuksena pysyä itselleen ominaisissa sijoitustavoissa, mikä tuomareiden mukaan myös näkyi. Samalla myös näkyi, että kisassa pelattiin oikealla rahalla:
”Kilpailu oli leikkimielinen ja hauska, mutta tietyllä tavalla silti siinä oli tosi kyseessä, koska kyseessä oli ’ihan oikea’ raha. Eli takuulla oikean rahan olemassaolo teki sen, että kilpailijoiden valinnat olivat aitoja ja riskitaso järjellinen. Jos kyseessä olisi ollut leikkirahaa veikkaan, että riskitasot olisivat olleet korkeampia”, tuomariston Mauri Kotamäki pohtii.
”Muihin kilpailijoihin nähden Jens otti omalla tavallaan voimakkaampaa näkemystä sekä myös riskiä sijoitusstrategiassaan. Hän meni Helsingin pörssin pienillä suomalaisyhtiöillä rohkeasti Q3-osavuosikatsausten yli. Tämä strategia sekä antoi että otti”, Tomi Salo summaa.
Jensin riskinotto ja aktiivisuus oli kilpailijoiden keskimaastossa. Kamux-osakkeiden oston ajoitus nousi yhtenä parhaimpana onnistumisena, Afarak- ja Incap-sijoitusten kohdalla taas oli selvästi huonoa onnea, mikä myös veti Jensin tulosta alaspäin. Mauri Kotamäki pohti myös Jensin suurta käteisen määrää, jonka hän uskoi olleen kilpailun kannalta virhe. Kuitenkin Jensin haasteen aikana käymistä kaupoista 67% oli voitollisia.
”Pienissä osakkeissa piensijoittajaa vastassa on usein myös ylivoimaisella tiedolla pelaavia sijoittajia, mikä vaikeuttaa niihin sijoittamista”, Matti Suominen huomauttaa.
”Vanhan peukalosäännön mukaan osakemarkkinoilla menestyy, jos keskimäärin kaksi kauppaa kolmesta on voitollisia ja Jensin strategia meni tässä juuri kohdalleen”, Salo lisää.
”Jarmon strategiaan sopi runsaampi kaupankäyntiaktiivisuus, lyhyempi aikaväli, riskinotto ja hektisyys”, Salo kuvailee.
83% Jarmon kaupoista oli voitollisia, mutta voitot niistä jäivät pieniksi ja tappiot taas puolestaan olivat suuria.
”Jarmon contrarian-strategia ja satsaaminen myyntioptioihin sekä kultaan ei monen sijoittajan ihmetykseksi toiminut tänä syksynä. Osakemarkkinat sen kuin puskivat ylös keskuspankkien tukemana. Markkinaralliin on jo pitkään odotettu taukoa, ja Jarmon strategia olisi voinut pienellä onnella olla se voittava”, Suominen summaa.
Jarmon harmiksi osakemarkkinat kuitenkin jatkoivat nousuaan koko syksyn ajan ja tällä kertaa riski ei kannattanut.
Tuomariston mukaan kilpailijoista Ninnin strategia nousi selkeimpänä. Hän tuntui noudattavan kärsivällisen laatusijoittamisen periaatteita: otti riskiä harkitusti ja sijoitti kansainvälisiin vakiintuneisiin yrityksiin. Ninnin salkusta löytyi yksityiseen kulutukseen nojaavia yhtiöitä kuten Berkshire Hathaway, Alphabet, Rakuten ja Uber.
”Tämä salkku oli kuin valikoima sinkun amerikkalaiskuluttajan nettiselaimeen tallennettuja sivustoja Rakutenista Uberiin”, Salo kommentoikin pilke silmäkulmassaan.
Ninnin kaupankäyntiaktiivisuus noudatti hänen strategiaansa ja täten kauppojen määrä jäi kilpailijoista pienimmäksi, hieman Jensin alle.
”Ninnillä taisi olla vähiten kauppaa, mutta mitäpä siitä, jos osaa tehdä niin sanotusti oikeat kaupat – lopullinen tuottohan oli ylivoimainen muihin verrattuna”, Kotamäki pohtii.
Annetaan Suomisen tiivistää tuomareiden päätös:
”Kaikki kilpailijat noudattivat mielekkäitä strategioita - mutta voittajia voi olla vain yksi. Tällä kertaa se on Ninni. Ninnin sijoitustyyli muistuttaa kärsivällistä laatusijoittamista: kaupankäynti on vähäistä ja sijoitukset tehdään kansainvälisiin laadukkaisiin yrityksiin. Loistava strategia! Hyvä Ninni!”
Onnea siis Traderacen voittajalle, Ninni Myllyojalle!