Avaa maksuton asiakkuus ja käy kauppaa Traderin parhaassa hintaluokassa (alk. 0,03% tai min. 3 €) jopa 2 kuukautta. Aloita nyt »

Lontoon pörssi, LSE

Lontoon pörssi, LSE

Thames-joen varrella levittäytyy kaikille tuttu Lontoo. Muoti- ja monarkiafanien lisäksi myös sijoittajille kaupunki on yksi kiinnostavimmista. Lontoo on talousmahtina tunnetun Iso-Britannian keskus ja kansainvälisesti merkittävän Lontoon pörssin koti. Lontoon pörssistä löytyvät niin globaalit suuryhtiöt kuin pienemmät kasvuyhtiöt.

Iso-Britannia oli aikoinaan maailman merkittävin teollisuusmaa ja teollisen vallankumouksen päänäyttämö. Nykyäänkin Iso-Britannia on maailman viidenneksi suurin ja Euroopan toiseksi suurin kansantalous BKT:llä mitattuna. Viime aikoina kasvua on nähty etenkin pienempien yhtiöiden parissa. Sisäänrakennettu digitaalisuus ja kyky reagoida ketterästi muuttuvaan maailmaan ovat näiden small cap -yhtiöiden etu.

Iso-Britannian talous pyörii palvelualojen voimalla. Pankki- ja vakuutustoiminta sekä yrityspalvelut ovat brittiläisen osaamisen keskiössä, ja maan pääkaupungissa Lontoossa sijaitsee maailman toiseksi suurin finanssikeskus. Lontoo on tunnettu myös turismistaan ja kulttuurielämästään, ja nämä toimialat voivat tarjota mielenkiintoisia mahdollisuuksia Iso-Britanniasta kiinnostuneelle sijoittajalle.

Kaikkien Traderissa olevien pörssien aukioloajat löytyvät täältä.

Lontoon pörssi (London Stock Exchange, LSE)

Lontoon pörssi on Iso-Britannian pääpörssi ja yksi maailman vanhimmista pörsseistä. Lontoon Cityn alueelle majaansa pitävä kauppapaikka on tunnettu muun muassa lääke-, ilmailu- ja energia-alan yhtiöistä finanssisektorin lisäksi. LSE:n käytetyin indeksi FTSE 100, eli tuttavallisemmin footsie koostuu sadasta markkina-arvoltaan suurimmasta Lontoon pörssiin listatusta yhtiöstä.

Traderissa voit sijoittaa esimerkiksi Lontoon pörssin osakkeisiin, joukkovelkakirjoihin ja ETF:iin.

London Stock Exchange International Order Book

Traderissa voit käydä kauppaa myös Lontoon pörssin IOB-listan yhtiöillä (London Stock Exchange International Order Book, IOB). Lontoon IOB-listan vaihdetuimpien osakkeiden joukossa on Gazprom, Sberbank ja Lukoil, joiden lisäksi se tarjoaa pääsyn kansainvälisiin jättiläisiin kuten Samsung, LG ja Huyndai.

Kaupankäynti Lontoon pörssissä

Lontoon pörssi on auki paikallista aikaa klo 8.00 – 16.30 (UTC) eli klo 10.00 – 18.30 Suomen aikaa pois lukien paikalliset vapaapäivät.

Välityspalkkio osakkeille on Traderin Best-hintaluokassa 0,03 %, minimi 3 euroa. Lontoon pörssissä kauppaa käydessä kannattaa muistaa myös paikallinen 0,50 prosentin leimavero.


Mikään tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään tutustua huolellisesti rahoitusvälineistä annettuihin tietoihin ja ymmärtää niihin liittyvät riskit. Sijoittajan tulee perustaa päätöksensä omaan arvioonsa, tavoitteisiinsa ja taloudelliseen tilanteeseensa ja konsultoida tarvittaessa oikeudellisia ja verotuksellisia neuvonantajiaan. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Rahoitusvälineiden arvo voi nousta tai laskea. Rahoitusvälineiden tuottojen historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.