Pohjoismaiden pörssit

Hyödynnä ajankohtainen tarjous 3.-7.8.2020

Uudet asiakkaat käyvät kauppaa Traderin parhaassa hintaluokassa jopa 2 kuukautta ja nykyiset asiakkaat Pohjoismaisissa pörsseissä osakkeilla kampanjan keston ajan.

Trader tuo ulottuvillesi kymmeniä markkinapaikkoja eri puolilta maailmaa. Valikoimaamme sisältyvät Pohjoismaiden pörssit. Traderissa voit käydä kauppaa esimerkiksi osakkeilla, ETF:illä ja joukkovelkakirjoilla kaikkiaan neljässä pörssissä, jotka ovat Suomen lisäksi Ruotsi, Norja ja Tanska.

Ruotsi: Nasdaq Stockholm

Tukholman pörssi on Pohjoismaiden suurin. Sinne on listattu kasvuyhtiöiden First North -lista mukaan lukien yli 600 yhtiötä. Yksityissijoittamisella on Ruotsissa huomattavasti Suomea pidemmät perinteet. Suomessa 2020 käyttöön tullut osakesäästötili on sekin alun perin ruotsalainen keksintö.

Arvoltaan suurimpien ruotsalaisten yritysten joukkoon mahtuu esimerkiksi teollisuuskonserni Atlas Copco, sijoitusyhtiö Investor AB, teleyhtiö Ericsson, raskaiden ajoneuvojen ja merimoottoreiden valmistaja Volvo, vaatekauppaketju H&M, ja lukituskonserni Assa Abloy. Suomalaisten arjessa H&M:n ja Assa Abloyn rinnalla näkyy vahvasti myös ruotsalainen musiikin suoratoistopalvelu Spotify.

Tukholman pörssissä on Suomeen verrattuna huomattavan paljon uusia innovaatioita kehittäviä kasvuyhtiöitä esimerkiksi uusiutuvan energian, kierrätyksen tai vetykennotekniikan aloilta. Tukholman pörssiin on myös ensimmäisten eurooppalaisten pörssien joukossa listattu Bitcoin- ja Ethereum-kryptovaluuttojen kehitystä seuraavat ETF-trackerit.

Tukholman pörssi on auki paikallista aikaa 9:00 – 17:30, eli aukeaa ja sulkeutuu päivittäin samaan aikaan Helsingin pörssin kanssa.

Seuratuimpia indeksejä: OMXS30, OMXSPI

Norja: Oslo Børs

Oslossa sijaitsevan pörssin omistaja on Euronext, toisin kuin muilla pohjoismailla, jotka kuuluvat Nasdaq Nordiciin. Oslon pörssistä löytyy erityisesti muista Pohjoismaista poikkeavia toimialoja, kuten öljyn ja kaasun tuotanto, merikuljetus sekä kalankasvatus.

Norja on bruttokansantuotteella mitattuna vaurain Pohjoismaa ja maan valtiollinen sijoitusrahasto, öljyrahasto, on maailman suurin lajissaan. Norjan öljyrahasto rikkoi 2020 alkuvuonna 1000 miljardin euron rajan.

Norjan suurimpia yhtiöitä ovat liikevaihdolla mitattuna energiayhtiö Equinor, alumiinia ja uusiutuvaa energiaa tuottava Norsk Hydro, teleyhtiö Telenor, muun muassa kalastukseen ja rakentamiseen kytkeytyvä holding-yhtiö Aker ja päivittäistavarakaupan toimija Orkla. Suomalaiskuluttajille tutumpia ovat todennäköisesti nykypäivänä lentoyhtiö Norwegian Air Shuttle ja urheilukauppaketju XXL.

Kaupankäynti Oslon pörssissä alkaa arkisin 9:00 paikallista aikaa ja päättyy 16:30

Seuratuimpia indeksejä: OBX ja OSEBX

Nasdaq Copenhagen

Kööpenhaminan pörssi on Pohjoismaiden vanhin pörssi ja perustettu vuonna 1808. Tanskan taloutta pidetään yhtenä maailman toimivimmista ja kehittyneimmistä. Yksityissijoittamisella on Tanskassa, kuten Ruotsissakin, pitkät perinteet ja tanskalaisia kannustetaan sijoittamaan esimerkiksi vapaudella sijoittaa osa eläkemaksuistaan itsenäisesti.

Tanskan arvokkaimpiin yhtiöihin kuuluvat muun muassa lääketeollisuusyhtiö Novo Nordisk, Tanskan suurin energiayhtiö ja avomerelle sijoitettavan tuulivoiman edelläkävijä Ørsted, mm. merikuljetuksiin, logistiikkaan ja energiaan erikoistunut konglomeraatti Maersk Group, lääketieteellisten tarvikkeiden valmistaja Coloplast, panimoalan konserni Carlsberg Group, tuuliturbiinien valmistaja Vestas Wind Systems sekä Tanskan suurin pankki Danske Bank.

Tanska on ollut erityisesti tuulivoiman edelläkävijä ja tuulivoiman osuus kaikesta energian kulutuksesta on maassa koko maailman korkein. Maantieteellinen sijainti ja pienet korkeusvaihtelut tekevät Tanskasta ihanteellisen ympäristön tuulivoiman hyödyntämiselle.

Tanska tunnetaan myös osaamisestaan arkkitehtuurissa ja designissa, jota edustaa esimerkiksi pörssilistattu elektroniikka- ja audiolaitevalmistaja Bang & Olufssen.

Kööpenhaminan pörssi on auki arkisin 9:00 – 17:00 paikallista aikaa.

Seuratuimpia indeksejä: OMXC20CAP, OMXC20, OMXCPI

Suomi: Nasdaq Helsinki

Trader-kaupankäyntipalvelussa on helppoa sijoittaa myös suomalaisiin pörssiyhtiöihin. Kotimarkkina ja kaupankäynti Helsingin pörssissä on käytössäsi sekä TraderONE- että TraderGO-sovelluksen kautta. Trader välittää osake- ja indeksikohtaiset uutiset kuten muutkin kotimarkkinaa koskevat uutissisällöt kotimaisilla kielillä.

Kotimarkkinan vahva etu on sijoittajille tuttu maantieteellinen, poliittinen ja kulttuurillinen ympäristö. Suomalaisten pörssiyhtiöiden erityispiirteinä ja kilpailuetuina pidetään yleisesti muun muassa vakaata toimintaympäristöä ja infrastruktuuria sekä korkeaa osaamis- ja laatutasoa. Lisäksi ne maksavat osakkeenomistajilleen varsin korkeita osinkoja. Viimeisen vuosikymmenen aikana Helsingin pörssi on ollut Euroopan osinkopörssien kärjessä osinkotuottojen perusteella arvioituna.

Nasdaq Helsingin aukioloajat

Vuonna 1912 perustettu Helsingin pörssi kuuluu tätä nykyä ruotsalaiskonserni OMX Groupille, jonka puolestaan omistaa yhdysvaltalainen Nasdaq, Inc. Helsingin pörssi eli Nasdaq Helsinki on ainoa virallinen suomalaisten arvopapereiden markkinapaikka. Kaupankäynnin kohteita Helsingin pörssissä ovat osakkeiden lisäksi rahasto-osuudet, warrantit, sertifikaatit, optiot ja joukkovelkalainakirjat.

Helsingin Fabianinkadun pörssitalolla on tänä päivänä vain Nasdaqin toimisto, sillä pörssikauppaa on käyty sähköisesti jo 1990-luvulta alkaen.

  • Jatkuva kaupankäynti Nasdaq Helsingissä tapahtuu pankkipäivinä klo 10–18.25.
  • Helsingin pörssin osakkeiden avaushinnat määräytyvät avaushuutokaupassa klo 9.45–10.
  • Päätöshinnat saadaan täsmäytyksen jälkeen päätöshuutokaupan sulkeutuessa klo 18.30.
  • Sopimuskauppojen tallentaminen on mahdollista klo 19 saakka, joka on Helsingin pörssin kaupankäyntijärjestelmän sulkemisaika.
  • Nasdaq Helsinki ylläpitää myös kasvuyrityksiin keskittynyttä First North Finland -markkinapaikkaa. Tämän markkinapaikan osalta kaupankäynnin aukioloaika on lähes 12-tuntinen, klo 9.15–21.

Helsingin pörssissä kolme osakeryhmää ja kolme indeksiä

Kaupankäynnin kohteina olevat osakkeet jaetaan Helsingin pörssissä kolmeen ryhmään: Large Cap eli suuret yhtiöt, Mid Cap eli keskisuuret yhtiöt sekä Small Cap eli pienet yhtiöt. Sama ryhmittely on käytössä Pohjoismaiden listalla, joka on Helsingin, Tukholman ja Kööpenhaminan pörssien yhteinen lista.

Helsingin pörssin pääindeksi OMXH kuvaa kaikkien osakkeiden kurssikehitystä. OMXH CAP -indeksi puolestaan rajaa yksittäisen osakkeen korkeimmaksi mahdolliseksi painoarvoksi 10 prosenttia. OMXH25-indeksi taas ottaa huomioon vain 25 vaihdetuinta yhtiötä.

Kun haluat sijoittaa kotimaisiin yhtiöihin, olet kiinnostunut seuraamaan suomalaisosakkeiden kehitystä ja haluat olla mukana suomalaisten pörssiyhtiöiden arvonkehityksessä, pääset helposti kiinni Helsingin pörssiin Traderin kautta.

Traderissa arvopapereiden säilytys on maksutonta ja hinnoittelutasosi määräytyy kaupankäyntiaktiivisuutesi tai salkkusi arvon mukaan. TraderONE- ja TraderGO-sovelluksista löydät myös kattavat tiedot suomalaisyritysten tuloslaskelmista ja taseista, tunnusluvuista ja muista avaintiedoista sekä analyytikkojen suosituksista.

Seuratuimpia indeksejä: OMXH25, OMXHPI ja OMXHGI

Jaa artikkeli