Stocktoberfest tuo etuhinnat jenkkipörsseihin. Osakekaupat USA:ssa nyt vain 0,01 % tai min. 1 €. Tutustu etuun >>

Saksan markkinat: Xetra ja Frankfurtin pörssi

Saksan markkinat: Xetra ja Frankfurtin pörssi

Saksa yksi maailman johtavista teollisuusmaista ja sen bruttokansantuote kuuluu maailman suurimpiin yhdessä Yhdysvaltojen, Kiinan ja Japanin kanssa. Vahvan teollisuustuotannon ansiosta maa kilpailee myös Yhdysvaltojen ja Kiinan kanssa suurimman viejän tittelistä. Saksaa kutsutaankin usein Euroopan Unionin talousveturiksi. Sijoittajille Saksa on mielenkiintoinen markkina myös siksi, että Saksaan on listattu moni maailman suurimmista yrityksistä.

Huomioiden Saksan merkityksen koko Euroopan taloudelle, Saksan pääindeksi DAX:ia voidaan pitää eräänlaisena mittarina myös koko Euroopan talouden tilasta. DAX-indeksi koostuu Frankfurtin pörssissä olevasta 30 suurimmasta saksalaisyrityksestä. Yhdysvalloissa vastaava indeksi on Dow Jones Industrial Average.

Frankfurtin pörssi (Deutsche Börse Xetra, Börse Frankfurt)

Saksassa on useampi pörssi, mutta useimmiten sijoittajat tekevät kauppaa nimenomaan Saksan suurimmassa pörssissä: Frankfurtin pörssissä. Pörssin juuret ulottuvat 1500-luvulle ja se onkin myös yksi maailman ensimmäisistä pörsseistä.

Frankfurtin pörssiin on listattu lukuisia Saksan tunnetuimpia yrityksiä, kuten Adidas, Allianz, BMW, Deutsche Telekom, Siemens ja Zalando sekä rinnakkaislistauksena esimerkiksi Tesla, Microsoft ja Amazon.
Pörssin operaattorina toimii yhdessä Börse Frankfurt Zertifikate AG:n kanssa Deutsche Börse.

Deutsche Börse Xetra

Deutsche Börsen operoima Xetra on alun perin Frankfurtin pörssiä varten rakennettu maailmanlaajuisesti toimiva sähköinen markkinapaikka. Xetran kautta tehdään suurin osa Frankfurtin pörssin ja yli 90 % koko Saksan pörssin osakekaupoista. Xetraa käyttävät myös muut maailman pörssit, kuten Irlanti, Wien sekä Shanghai.

Xetrassa voi tehdä kauppa osakkeilla, rahastoilla, joukkovelkakirjoilla, optiotodistuksilla ja hyödykesopimuksilla. Xetran hintoja käytetään pohjana DAX-indeksille.

Detsche Börse Xetran kaupankäyntiajat ovat 9–17.30 CET eli aikaeron huomioiden samat kuin Helsingin pörssin (Suomen aikaa klo 10.00–18.30, huom. kesä- ja talviajat).

Kaikkien Traderissa olevien pörssien aukioloajat löytyvät täältä.

Börse Frankfurt -pörssisali

Frankfurtin pörssillä on myös perinteisempi kaupankäyntipaikka Börse Frankfurt, Traderissa Frankfurt floor, jossa kaupat tehdään edelleen asiantuntijoiden toimesta fyysisessä pörssisalissa. Pörssisalin kautta tehdyt kaupat ovatkin piensijoittajalle sähköistä Xetraa kalliimpia.

Sijoittaminen saksalaisiin osakkeisiin

Suomalaisille sijoittajille kuin muillekin euroilla pääasiallisesti sijoittaville Saksa on siinä mielessä helppo markkina, ettei valuutan vaihdosta tai siitä aiheutuvista kustannuksista tarvitse huolehtia. Osinkosijoittajan kannattaa kuitenkin muistaa, että saksalaisten yritysten osingoista voi joutua hakemaan Saksan liikaa perimiä lähdeveroja takaisin.


Traderissa välityspalkkio saksalaisille osakkeille eli käytännössä Deutsche Börse Xetran osakkeille on Best-hintaluokassa 0,05 %, minimi 5 euroa.

Mikään tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään tutustua huolellisesti rahoitusvälineistä annettuihin tietoihin ja ymmärtää niihin liittyvät riskit. Sijoittajan tulee perustaa päätöksensä omaan arvioonsa, tavoitteisiinsa ja taloudelliseen tilanteeseensa ja konsultoida tarvittaessa oikeudellisia ja verotuksellisia neuvonantajiaan. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Rahoitusvälineiden arvo voi nousta tai laskea. Rahoitusvälineiden tuottojen historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.