Stocktoberfest tuo etuhinnat jenkkipörsseihin. Osakekaupat USA:ssa nyt vain 0,01 % tai min. 1 €. Tutustu etuun >>

Sveitsin markkinat: Sveitsin pörssi

Sveitsin markkinat: Sveitsin pörssi

Alpit, kellot, suklaa, lääketeollisuus ja maailman tarkimmin varjeltu pankkisalaisuus. Sijoittajille Sveitsi tarjoaa myös roiman määrän kiinnostavia kansainvälisiä suuryhtiöitä.

Euroopan keskellä sijaitseva Sveitsi jakaa rajan niin Italian, Saksan, Ranskan kuin Itävallankin kanssa ja suurin osa Sveitsin pinta-alasta onkin kauniiden alppimaisemien peitossa. Sveitsi on tunnettu niin suklaasta, kello-osaamisestaan kuin tarkimmin varjellusta pankkisalaisuudestaan, ja onpa Sveitsi myös esimerkiksi Punaisen Ristin kotipaikka. Sveitsi on koti myös monille maailman tunnetuimmille ja Euroopan suurimmille yrityksille, mikä tekee Sveitsistä mielenkiintoisen markkinan myös sijoittajille.

Sveitsissä on kaksi pörssiä SIX Swiss Exchange sekä huomattavasti pienempi Berne eXchange. Sveitsin seuratuin indeksi on blue-chip-yrityksiä sisällään pitävä Swiss Market Index (SMI).

Sveitsin pörssi eli SIX Swiss Exchange (ent. SWX Swiss Exchange)

Zürichissä sijaitseva SIX Swiss Exchange on Sveitsin pääpörssi, joka on muotoutunut nykyiseen muotoonsa kolmen pörssin yhdistymisestä vuonna 1993. Se oli maailman ensimmäinen pörssi, joka otti käyttöönsä täysin automatisoidun kaupankäynti-, selvitys- ja toimitusjärjestelmän.

Sveitsin pörssi on yksi Euroopan suurimmistä pörsseistä markkina-arvoilla mitattuna. Pörssissä voi käydä kauppaa noin 250 erikokoisen yrityksen osakkeilla mukaan lukien monia Euroopan suurimpia ja maailman tunnetumpia nimiä kuten esimerkiksi Nestlé, lääkeyhtiö Novartis, finanssiyhtiöt UBS ja Credit Suisse, teollisuuskonserni ABB, henkilöstöpalveluyritys Adecco, Chocoladefabriken Lindt & Spruengli sekä kello- ja koruyhtiö Swatch Group.

Sveitsin pörssissä voi käydä kauppaa mm. osakkeilla, joukkovelkakirjoilla, ETF:illä, rahastoilla ja strukturoiduilla tuotteilla.

Sveitsiläisiin osakkeisiin sijoittaminen

Sveitsin pörssi on auki maanantaista perjantaihin paikallista aikaa klo 9.00-17.30 (CET) eli avautuu ja sulkee samaan aikaan Helsingin pörssin kanssa. Pörssi on suljettu paikallisina yleisinä vapaapäivinä. Sveitsiläisiin osakkeisiin sijoitetaan paikallisessa valuutassa eli Sveitsin frangeissa (CHF).

Kaikkien Traderissa olevien pörssien aukioloajat löytyvät täältä.

Traderissa välityspalkkio sveitsiläisille osakkeille on Best-hintaluokassa 0,03 %, minimi 3 euroa ja Plus-hintaluokassa 0,04 %, minimi 6 euroa.

Mikään tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään tutustua huolellisesti rahoitusvälineistä annettuihin tietoihin ja ymmärtää niihin liittyvät riskit. Sijoittajan tulee perustaa päätöksensä omaan arvioonsa, tavoitteisiinsa ja taloudelliseen tilanteeseensa ja konsultoida tarvittaessa oikeudellisia ja verotuksellisia neuvonantajiaan. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Rahoitusvälineiden arvo voi nousta tai laskea. Rahoitusvälineiden tuottojen historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.