Avaa maksuton asiakkuus ja käy kauppaa Traderin parhaassa hintaluokassa (alk. 0,03% tai min. 3 €) jopa 2 kuukautta. Aloita nyt »

Hollannin pörssi: Euronext Amsterdam

Hollannin pörssi: Euronext Amsterdam

Tulppaaneita, olutta, pankkeja ja elektroniikkaa. Hollannin pörssi, eli Euronext Amsterdam, on sekä historiallinen että mielenkiintoinen ja monella tapaa taloushistorian näyttämö. Koko nykymuotoisen pörssin historia sijoittuu Amsterdamiin, jossa kaupankäynti alkoi yli 400 vuotta sitten.

Hollannin pörssi, eli Euronext Amsterdam, (The Amsterdam Stock Exchange) AEX, on monella tapaa taloushistorian näyttämö. Koko nykymuotoisen pörssin historia sijoittuu Amsterdamiin, jossa kaupankäynti alkoi yli 400 vuotta sitten. 1600-luvulla Hollannin Itä-Intian kauppakomppania perusti pörssin jakaakseen painettuja osakkeita ja joukkovelkakirjoja. Myöhemmin se uudelleennimettiin Amsterdamin pörssiksi. Tässä paikassa käytiin ensimmäisen kerran arvopaperikauppaa.

Alankomaiden talous perustuu ennen kaikkea palvelusektoriin. Vaikka Hollannista tulee mieleen joka puolella siintävät tulppaanipellot ja niiden välissä pilkottavat tuulimyllyt, on maatalouden osuus maan bruttokansantuotteesta vain muutaman prosentin luokkaa. Tulppaanit on kuitenkin hyvä mainita, sillä myös niillä on vahva linkitys maailman taloushistoriaan. Ensimmäinen sijoituskupla sijoittuu Alankomaihin, kun tulppaani nousi halutuksi statussymboliksi. Tämän kysynnän seurauksena 1630-luvulla tulppaanisipuleiden hinnat kohosivat ja lopulta romahtivat.

Tulppaanikuplasta talouskasvuun

Tulppaanikupla on kaukana historiassa, ja Hollannin taloudella on pyyhkinyt viime vuosina hyvin. Pienestä koostaan huolimatta maan talous on maailman 20:n suurimman joukossa bruttokansantuotteella mitattuna. Maailman Pankin tilastojen mukaan Hollannin bruttokansantuote on kasvanut ennen koronapandemiaa mukavasti, eli noin 2-4 prosenttia vuosittain.

Maan merkittävimmät vientituotteet ovat elintarvikkeet, koneet ja kulkuneuvot. Se on ollut myös elektroniikkateollisuuden edelläkävijä Philipsin johdolla. Hollannilla on myös merkittävimmät luonnonvarat, kuten Pohjanmeren maakaasu ja -öljy sekä hedelmällinen maaperä.

Kaikkien Traderissa olevien pörssien aukioloajat löytyvät täältä.

Maailman tärkeimpien indeksien joukossa

Vuoden 2020 lopussa Euronextissa oli listattuna 992 yritystä. Yritysten määrä pörssissä on kasvanut viime vuosien aikana ja listautumisia on nähty useita.

AEX-indeksi puolestaan listataan maailman tärkeimpien indeksien joukkoon. AEX-indeksin 25 yrityksen joukossa on kosolti tuttuja nimiä. Miltä kuulostasi omistus alankomaalaisessa panimoyhtiössä, joka on tuotantomäärältään yksi maailman suurimmista? Heinekenin lisäksi indeksiin kuuluvat muun muassa Philips, Royal Dutch Shell, ABN Amro sekä Unilever.

Joukossa on toki myös uusia ja tuntemattomampia nimiä. Euronext nostaa itse esiin niistä muutaman, yhtenä niistä maksupalveluita tarjoavan Adyenin, joka on verkkokaupan kasvaessa mielenkiintoinen yritys. Palvelun ja siellä asioijan välisen tapahtuman yleensä välittää jokin maksupalveluoperaattori. Joukossa on monille tuttu ApplePay ja muun muassa Pohjoismaissa operoiva Collector, mutta Adyen on alan globaali toimija.

Toinen pörssin itsensä esiin nostama yritys on ASML, joka toimii puolijohdeteollisuudessa. ASML tuottaa litografiaa mikrosiruihin. Pienet piikappaleet ovat digitaalisen maailman perusta. Ne mahdollistavat älypuhelimemme, automme, lääketieteelliset laitteemme ja niin monet muut nyt laitteet.


Mikään tässä esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi merkitä, ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään tutustua huolellisesti rahoitusvälineistä annettuihin tietoihin ja ymmärtää niihin liittyvät riskit. Sijoittajan tulee perustaa päätöksensä omaan arvioonsa, tavoitteisiinsa ja taloudelliseen tilanteeseensa. Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Rahoitusvälineiden arvo voi nousta tai laskea. Rahoitusvälineiden tuottojen historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.