Päätimme uusia bonuskampanjan. Nyt myös 2000 ensimmäiselle helmi- ja maaliskuun aikana tilin avaavalle on tarjolla houkutteleva lisäbonus. Edun saa helmikuun alusta lähtien 2000 ensimmäistä ja vähintään 5000 euroa sijoittanutta Trader-osakesäästötilin avannutta asiakasta. Sijoitetulle pääomalle maksetaan prosentin bonus. Vaikka etu on voimassa vähintään 5000 euroa sijoittaneille, ei osakesäästötilillä ole minimisijoitusrajaa.
Maksettavan bonuksen määrä lasketaan 31.3.2020 osakesäästötilillä olevan sijoitetun pääoman mukaan. Edellytyksenä bonuksen saamiselle on, että maaliskuun lopun sijoitettu pääoma on päivän päätösarvoilla laskettuna keskimäärin 80-prosenttisesti sijoitettuna 31.12.2020 asti. Bonusta ei makseta käteisvaroille. Bonus maksetaan Trader-osakesäästötilille korkotuottona 1.2.2021. Edun saavat 2000 ensimmäistä ja vähintään 5000 euroa sijoittanutta Trader-osakesäästötilin helmi-maaliskuun 2020 aikana avannutta asiakasta. Maaliskuussa Trader-osakesäästötilin avaavat käyvät kauppaa uuden asiakkaan edulla parhaassa hintaluokassa huhtikuun loppuun asti.
Lisäksi kaikki tammikuun 2020 bonuskampanjan aikana tilin avanneet saavat mahdollisuuden korottaa bonuksen perusteena olevaa sijoitettua pääomaansa 31.3.2020 asti.
Sijoitettu pääoma 31.3.2020 | Maksettava bonus 1.2.2021 |
50000 | 500 |
40000 | 400 |
30000 | 300 |
20000 | 200 |
10000 | 100 |
5000 | 50 |