Tuottoisa ja kiinnostava harrastus, varhaisempi eläköityminen, sapattivuosi, parempaa tuottoa säästöille, ”kun kaikki muutkin”. Syitä ja tapoja sijoittaa on yhtä monta kuin sijoittajiakin. Moni sijoittajista on löytänyt sijoittamisen vasta hiljattain nykyisen sijoitusboomin myötä, mutta usealla sijoitusinnostusta on ollut jo pitkään. Miten sijoittaminen sitten on vuosien varrella muuttunut?
Kysyimme asiaa asianajajalta ja pitkän matkan sijoittajalta, joka on töidensä ohella harrastanut sijoittamista jo 50 vuotta.
Kuka?
Olin jossain määrin kiinnostunut arvopaperisijoittamisesta jo kouluaikana, mutta varsinaisen sijoittamisen aloitin 70-luvun alussa opiskellessani Helsingissä. Ensimmäiset arvopaperisijoitukset tein muistaakseni opintolainalla.
Arvopaperisijoittamisessa minua heti alussa kiinnosti muukin kuin vaurastuminen. Kävin opiskeluaikana aika usein seuraamassa pörssi-istuntoja Pörssitalossa, joka oli aivan yliopiston vieressä. Ne olivat mielenkiintoisia ja sieltä saattoi seurata mm. Jouko Braden, Henrik von Knorringin ja Raimo Ilaskiven ja monien muiden julkisuudesta jossain määrin tuntemieni henkiköiden toimintaa.
Toinen noihin alkuaikoihin liittyvä mielenkiintoinen sijoittamiseen liittyvä asia olivat yhtiökokoukset. Kävin useiden yhtiöiden yhtiökokouksissa, yleensä hyvin vähäisen osakemäärän turvin. Niissä kuuli mielenkiintoisia puheenvuoroja, minkä lisäksi opiskelijana annoin arvoa kokoustarjoilulle, joka useiden yhtiöiden kohdalla oli vähintään samaa luokkaa kuin muutamalle kymmenelle osakkeelle maksettava osinko.
Sijoitan suomalaisiin pörssiyhtiöihin, useimmiten suuriin yhtiöihin, vaikka erityisesti viime aikoina pörssiraketteja ovat olleet vastalistatut pienet yhtiöt. Rahastoja en harrasta lainkaan. Pörssiä seuraan lähes päivittäin, mutta sijoituksia teen varsin harvoin. Merkittävänä syynä on ajanpuute.
Nykyisin teen pörssisijoituksia useimmiten lastenlapsille, joille jokaiselle ostan heidän syntymäpäivänään tietyllä summalla pörssiosakkeita sellaisista yhtiöistä, joiden kuvittelen olevan ”hengissä” ja toivon olevan menestyviä vielä 10–20 vuoden kuluttua.
Raaka-aineisiin ja/tai ulkomaisiin osakkeisiin en ole koskaan tehnyt omia sijoituksia, mutta yhtiö, jossa olen ollut osakkaana, on sijoittanut ulkomaisiin osakkeisiin. Aika ja osaaminen ei riitä niiden seuraamiseen.
Jossain määrin olen harrastanut myös asuntosijoittamista, joka sekin on kutakuinkin passiivista. Velkavipua en juurikaan niissäkään ole käyttänyt. Toiminta perustuu hyvän sijainnin omaaviin, hyvin hoidettuihin taloyhtiöihin, hyviin vuokralaisiin ja vakaaseen kassavirtaan. Arvonousuja tulee, jos on tullakseen. Tältä osin tosin paikkakuntakohtaiset erot ovat suuria. Pääkaupunkiseutu niitä on tarjonnut, mutta tietenkin osin vuokratuoton kustannuksella.
(Juttu jatkuu)
Kymmeniätuhansia sijoituskohteita muutaman klikkauksen päässä. Uutena asiakkaana käyt kauppaa parhaassa hintaluokassa (alk. 0,03 %, min. 3 €) jopa 2 kuukautta.
Oma sijoittamiseni on sikäli muuttunut, että alkuaikoina ei ollut mahdollisuutta asuntosijoittamiseen, kun omaa rahaa ei ollut ja lainarahaa ei saanut. Samoin tietysti arvopaperikaupan ”tekniikka” on totaalisesti muuttunut viidessäkymmenessä vuodessa. Aikanaan käveltiin pankkiin, tehtiin osto- tai myyntimääräys ja sen jälkeen odoteltiin pari päivää, kunnes kauppa toteutui – mikäli toteutui. Pörssiosakkeiden kohdalla odoteltiin ja toivottiin, että yhtiö toteuttaisi osakeannin, jossa yleensä aina jaettiin myös ilmaisosakkeita. Osakeannit nostivat yleensä aina osakkeen kurssia.
Nykyisin koko systeemi on paljon nopeatempoisempaa ja vaatii vähintään jonkinasteista tietotekniikan hallintaa. Samoin saatavilla olevan tiedon määrä on kasvanut aivan uskomattomalla tavalla. Aikanaan jos luit Talouselämää ja Kauppalehteä tiesit kaiken, mitä piti tai voi tietää.
Pidän sijoittamista varsin hyödyllisenä harrastuksena. Sen myötä on tullut seurattua talouselämän asioita kohtalaisen paljon, josta on ollut hyötyä leipätyössäni.
Sillä, että olen ostanut osakkeita myös lastenlapsille, olen ilman muuta tavoitellut myös sitä, että saisin heidät kiinnostumaan talous- ja myös sijoitusasioista, kun ovat hieman varttuneet.
Arvostan suuresti kolmea suomalaista, menestynyttä ”perussijoittajaa” Kim Lindströmiä, Seppo Saariota ja Erkki Sinkkoa. Ymmärtääkseni he kaikki ovat esimerkkejä siitä, että suunnitelmallinen, pitkäjänteinen ja kohtuuttomia riskejä kaihtava arvopaperisijoittaminen mahdollistaa myös merkittävän vaurastumisen. Kaikkien kolmen kunniaksi on vielä todettava se, että he ovat olleet varsin avuliaita median ja myös kirjallisen tuotantonsa kautta jakamaan oppejaan meille vähemmän kokeneille alan harrastajille.
